On vuoden viimeinen päivä. Sataa vettä, kadut ovat loskaiset, ja meri, jota katselen tätä kirjoittaessani, on harmaa ja myrskyävä. En tule kaipaamaan tätä päivää, en tule kaipaamaan vuotta 2022.
Kulunut vuosi on ollut laahaava, olen tuntenut itseni lamaantuneeksi.
Tämä maailma on niin kaunis, mutta helvetin sekaisin.
Henkilökohtaiseen vuoteeni on mahtunut muun muassa ammatillista hukassa olemista, elämän rajallisuuteen havahtumista, usein toistuva tunne että katson elämääni ulkopuolelta saamatta siitä otetta.
Ja sitten kuitenkin on ollut myös rakkautta, ystävyyttä, iloa. Kohtaamisia, jotka kantavat. Kirjoja, taidetta. Lähtöjä ja palaamisia.
Olen kiitollinen siitä, että erinäiset tahot ovat halunneet tukea rahallisesti(kin) sitä, että minä kirjoitan lisää. Se tuntuu ihmeelliseltä. Olen opetellut, millaista on tehdä kaikkein tärkeimmästä harrastuksesta ainakin hetkellisesti päätyö (kivuliasta, vaikeaa, hurjan ihanaa). Kaikki on vielä hyvin kesken.
Loppuvuodesta muutin takaisin Helsinkiin. Se on ollut vuoden paras päätös. Tuntuu kodilta. Kuvassa olen Esplanadinpuistossa muuton jälkeisenä lauantaiyönä. Kaikki oli suloisen tuttua ja silti jokin uusi kihelmöi.
Vuodelta 2023 toivon
uteliaisuutta
innostumista
läsnäoloa
uuden oppimista
kiireetöntä ajattelua
terveyttä ja vahvistumista
liikettä, paikan vaihdoksia
haasteita ja yllätyksiä
uskallusta kokeilla ja tehdä toisin
Konkreettisemmin haaveilen
pitkistä juoksulenkeistä
päiväkirjan kirjoittamisesta
uusista ammatillisista haasteista
pakahduttavista kirjoista
kuvataiteeseen syventymisestä
kielitaidosta
rutiineista ja rutiinien rikkomisesta
tanssimisesta
hulmuavista mekoista
yhteisöllisyydestä
toislajisten(kin) eläinten läheisyydestä
Vuosi 2023, olethan hyvä. Meille kaikille.
MAISKU MYLLYMÄKI 