Tammikuun 2023 puolivälissä lähetän romaanikäsikirjoituksen ensimmäisen version kustannustoimittajalleni. Olen kirjoittanut sitä periaatteessa puolentoista vuoden mutta käytännössä puolen vuoden ajan: ryhdyin hahmottelemaan kässäriä kesällä 2021, jolloin olin juuri saanut esikoisromaanini painoon. Työ oli kuitenkin pitkään vain hatarien muistiinpanojen tekemistä. Täytin kaksi muistikirjaa lauseilla, jotka alkoivat sellaisilla sanoilla kuin ”ehkä”, ”voisinko”, ”mitä jos”, ”kirjoittaisinko”, ”olisiko”. Mahdollisuuksia oli paljon, suuntia loputtomasti.

Jatka lukemista ”1. versio, kustannussopimus, suunta”

Lydia Davisin essee Thirty Recommendations for Good Writing Habits on teksti, johon palaan usein. Olen suuri rutiinien ystävä, mutta silti juuri kirjoittamiseen liittyvien rutiinien ylläpito tuntuu välillä vaikealta. Haahuilua on, paljon.

Essays One -nimisestä kokoelmasta (2019) löytyvässä esseessään Davis antaa kolmekymmentä vinkkiä kirjoittajille. Painopiste on nimenomaan rutiineissa ja prosessissa.

Jatka lukemista ”Lydia Davis ja kirjoittajan rutiinit”

Olen kahlannut läpi kustantamojen kevään 2023 uutuusluetteloja, ja ollut innoissani: tuollainen, tuokin, tuoltakin! Tein jo vähän löysemmällä kädellä kirjavarauksia kirjastoon, mutta tähän juttuun nostan nyt neljä romaania sekä yhden tietokirjan, joiden lukemista odotan kenties kaikkein malttamattomimmin tänä keväänä.

Jatka lukemista ”4 + 1 kirjaa, joita odotan keväältä 2023”

On vuoden viimeinen päivä. Sataa vettä, kadut ovat loskaiset, ja meri, jota katselen tätä kirjoittaessani, on harmaa ja myrskyävä. En tule kaipaamaan tätä päivää, en tule kaipaamaan vuotta 2022.

Kulunut vuosi on ollut laahaava, olen tuntenut itseni lamaantuneeksi.

Tämä maailma on niin kaunis, mutta helvetin sekaisin.

Jatka lukemista ”Toiveita vuodelle 2023”

Hallimaisessa, isossa näyttelysalissa tuoksuu tuoreelta maalilta. Tummille seinille on ripustettu kaikkiaan kaksikymmentäkuusi isoa öljyvärimaalausta. Valtaosa niistä on maalattu vuoden sisällä, jotkut ehkä aivan hiljattain. Jos painaisin sormeni tuohon kohtaan, jossa öljyväriä on kankaalla oikein paksulti, antaisiko maali vielä periksi, menisikö sormeni siitä läpi?

Opin uuden sanan: impasto. Se tarkoittaa tekniikkaa, jossa öljyvärillä maalataan juuri tuollaisia paksuja kerroksia tai ”reliefejä”, jotka ulkonevat kankaan pinnasta ja tuovat maalaukseen kolmiulotteisen vaikutelman.

Jatka lukemista ”Kirjailijatar ja raivoisa rakkaus”

Neljä viikkoa kirjoitusvapaata takana. Ehkä jokin orastava avaruuden tuntu. Muutamia (kymmeniä?) kirjoitettuja liuskoja. Taidehistorian opintoja. Kuntosali klo 13, jolloin salilla ei ole ketään muita. Vähentynyt pyykki, sillä kirjoitan pääosin kotona, ja usein huomaan lounasaikaan, että olen yhä yöpaidassa.

Myös: syksy.

Eilen pyöräilin hautausmaalle ja mietin Ariadnea, joka oli kuollessaan 77-vuotias. Huusiko hän ”ei vielä”, kun hetki tuli?

Jatka lukemista ”Vapaalla: ajattelu, Stein, intuitio”

Esikoisromaanini ilmestymisestä on vuosi. Tai tarkasti: vuosi ja yhdeksän päivää. Muistan, että vuosi sitten ilmassa oli jo syksyn tuntu, vaikka elokuu oli vastasyntynyt. Kävelin Pasilasta Töölönlahdelle ja istuin syömään eväät puiston penkille. Palelin hieman. Lönnrotinkadulla signeerasin painotuoreita Hollyja. Ne tuoksuivat siltä, miltä uudet kirjat aina tuoksuvat: metsältä, mahdollisuuksilta. Söimme kakkua. En muista, oliko siinä oli mansikoita mutta luulen että oli.

Hieman myöhemmin pukeuduin kukkiin. Mekossani oli auringonkukkia, päivänkakkaroita, ruiskaunokkeja. Ystäväni antoi minulle lahjaksi seppeleen, jossa oli vaaleanroosia ruusuja, valkoapiloita ja paljon sellaista, mitä en osaa vieläkään nimetä. Aina kun kuljen niityn viertä, olen vailla sanoja.

Jatka lukemista ”374 päivää”

Tammikuussa 2022 saan sähköpostia Kirjallisuuden vientikeskus FILIltä. Viestin otsikkona on ”Kielin esikoiskirjafestivaaleille toukokuun lopulla?”. En ole koskaan kuullutkaan kyseisistä festareista, mutta vastaan saman tien ”kyllä”, koska olen oppinut, että tämäntyylisiin kysymyksiin kannattaa aina vastata ”kyllä” – huolimatta siitä, että yhtäkkiä sydän on alkanut hakata selvästi vauhdikkaammin, kämmeniin kihoaa kummallinen kosteus.

Seuraavien kuukausien aikana luen tavallista enemmän englanninkielistä kirjallisuutta. Kuuntelen englanninkielisiä kirjallisuus- ja kirjoittamispodcasteja. Yksi suosikeistani on Rachael Herronin houstaama How Do You Write, jossa puhutaan kirjoittamisprosesseista ja erityisen paljon uudelleenkirjoittamisesta ja editoinnista. Opin uusia sanoja, toivon ainakin. Mietin myös, miten pidän hissipuheen Hollysta englanniksi. Olen aiemmin kirjoittanut hissipuheen myös suomeksi, sillä mihinkään kysymykseen ei ole vaikeampaa vastata kuin rennosti heitettyyn ”siis millainen se sun kirja on?” Tai vielä pahempi: ”Mistä se sun kirja niinku kertoo?”

Jatka lukemista ”Kieliä Kielissä eli Europäisches Festival des Debütromans 2022”