Neljä viikkoa kirjoitusvapaata takana. Ehkä jokin orastava avaruuden tuntu. Muutamia (kymmeniä?) kirjoitettuja liuskoja. Taidehistorian opintoja. Kuntosali klo 13, jolloin salilla ei ole ketään muita. Vähentynyt pyykki, sillä kirjoitan pääosin kotona, ja usein huomaan lounasaikaan, että olen yhä yöpaidassa.
Myös: syksy.
Eilen pyöräilin hautausmaalle ja mietin Ariadnea, joka oli kuollessaan 77-vuotias. Huusiko hän ”ei vielä”, kun hetki tuli?
Ehkä Ariadnella oli ihana nuori rakastaja, ehkä ei. Ehkä hän oli jo aivan valmis.
Luen Poesiavihkoa #22 Muotokuvia ja kuinka pitää niistä. Vihkossa on tekstejä Gertrude Steinilta sekä Steinia tulkitsevat tekstit Anne Carsonilta ja Aki Salmelalta. Jään aika usein ns. asemalle, mutta hetkittäin jokin lamppu syttyy, huomaan löytäväni ajatteluuni uuden kulman.
Parasta lukemisessa, elämisessä: Tunne siitä, että ajattelua on. Että aivoni assosioivat, löytävät yhteyksiä, malttavat hidastaa ja pysähtyä jonkin kysymyksen ääreen.
Kuluneen vuoden aikana olen tuntenut näin aivan liian harvoin.
Kun luen Steinin Cèzanne-tekstiä, minussa herää (jälleen) halu kirjoittaa proosallisia ekfrasispätkiä kuvataiteesta.
Stein teki maalauksia sanoilla, muotokuvia kielellä. Salmelan mukaan Steinin muotokuvat ovat kubismia kielessä. Salmela kirjoittaa: ”Kieli itsessään voi olla kaunista ilman että se piittaa mitään kauneudesta.”
Steinin Neljätoista anonyymiä muotokuvaa aiheuttaa kihelmöintiä. Tekstissä on jotain, mikä liittyy minun käsikirjoitukseeni, vaikka en tiedä vielä mitä se jotain on. Poimin kappaleita ylös, uskon intuitioon.
MAISKU MYLLYMÄKI 