Valvoja on lähtenyt painoon!

Toinen romaanini Valvoja on lähtenyt tänään painoon! Kirja ilmestyy tasan kahden kuukauden päästä eli tiistaina 13.8.2024. Niin paljon tunteita!

Kirjoitin ensimmäiset Valvojaan liittyvät lauseet kesällä 2021, ja nyt, kolme vuotta myöhemmin, kasassa on kokonainen, 300-sivuinen teos. Lähes alusta asti tiesin kirjoittavani veistoksista ja taidemuseoista tiloina, mutta oikeastaan kaikki muu syntyi kirjoittamalla ja yllätti usein minut itsenikin.

Vielä muutama vuosi sitten esimerkiksi vannoin, etten koskaan tule kirjoittamaan (ainakaan proosaa) sosiaalisesta mediasta, mutta kappas: some onkin aivan Valvojan ytimessä. Tajusin, ettei nykyaikaan sijoittuvaa teosta, joka käsittelee (kuva)taiteen vastaanottoa ja ihmissuhteiden häilyvyyttä, yksinkertaisesti voi tai ainakaan kannata kirjoittaa ilman somen läsnäoloa.

Kirjoittaessa teksti ja teoksen tarpeet jyräävät lopulta aina kirjoittajan luulot, aikeet ja suunnitelmat – onneksi!

Valvoja Kirja.fi -verkkokaupassa. Ja tässä WSOY:n syksyn 2024 katalogissa:

Valvojan kirjoittamista ovat tukeneet Alfred Kordelinin säätiö, Suomen Kulttuurirahaston Päijät-Hämeen rahasto, Taiteen edistämiskeskus ja WSOY:n kirjallisuussäätiö. Sydämellinen kiitos näille kirjallista kulttuuriamme rahoittaville tahoille.